Organisatoristen voimavaratekijöiden yhteys opetushenkilökunnan itsearvioituun suoriutumiseen

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkielmassa tarkasteltiin opetushenkilökunnan itsearvioituun suoriutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuskysymyksenä oli selvittää, että toimivatko sosiaalisen tuen osa-alueet arvostus, esimiestuki ja työtoverituki/ilmapiiri sekä suoraan että välillisesti työn vaatimustekijöiden negatiivista vaikutusta muuntavana kuten Cohen & Wills, 1985 olettivat kehitellessään teoriaansa tuen ”stess buffering” –vaikutuksesta. Työstä suoriutuminen on käsitteellistetty Antonovskyn (1987) koherenssin (sense of coherence) ja Banduran (1986, 1997) pystyvyyden (self-efficacy) avulla. Vaatimustekijöinä, jotka voivat heikentää työstä suoriutumista, tarkasteltiin kiirettä ja työmäärää, oppilaiden heikkoa motivaatiota ja käytösongelmia sekä vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Työn piirteiden luokittelu perustuu Demeroutin ym. (2001) työn vaatimus- ja voimavaramalliin. Tutkimusaineistona oli Opetushallituksen nettisivuilla elokuusta 2007 toukokuulle 2008 hyvinvointia koskeva e-lomakekysely, jonka vastaajiksi valikoitui vapaaehtoisten koulujen henkilökunta. Poikkileikkaustutkimukseen osallistui 113 koulua tai oppilaitosta ja kyselyyn vastasi yhteensä 1753 henkilöä, jotka työskentelivät ala- ja yläkoulussa sekä toisen asteen oppilaitoksissa. Vastaajista oli naisia 1292 (74 %) ja miehiä 461 (26 %). Heidän ammattiasemaa ja koulutustaustaansa ei ole kysytty. Aineiston kouluolosuhteita, sosiaalisia suhteita ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia kartoittavista muuttajaryhmistä luotiin eksploratiivista faktorianalyysia apuna käyttäen opetustyön voimavara- että vaatimustekijät. Voimavara- ja vaatimustekijöiden päävaikutuksia sekä niiden yhdysvaikutusta itsearvioituun suoriutumiseen testattiin hierarkkisen regressioanalyysin avulla. Naiset arvioivat suoriutuvansa hieman miehiä paremmin. Vakituisten ja määräaikaisten suoriutumisessa ei ollut muuta eroa kuin työsuhteen alussa, jolloin vakituiset kokivat suoriutuvansa paremmin. Organisatorisen tuen kaikki osatekijät: arvostuksen kokeminen, esimies- ja työtoverituki edistivät suoriutumista. Yhteys kuitenkin vaihteli sukupuolen ja työsuhteen mukaan. Arvostuksen kokeminen edisti vain vakituisessa työsuhteessa olevien naisten ja miesten suoriutumista. Vakituisessa työsuhteessa olevat naiset kokivat myös esimiestuen edistävän suoriutumista. Esimiestuki muunsi myös kiireen negatiivista yhteyttä naisilla silloin, kun kiire koettiin vähän tai kohtalaisesti kuormittavana. Miehillä puolestaan työtoverituki edisti suoriutumista ja vähensi oppilaiden aiheuttamaa kuormitusta. Oppilaskuormitus oli negatiivisesti yhteydessä kuormitukseen ja laski suoriutumista vakituisilla ja määräaikaisilla sukupuolesta riippumatta. Kiire ja työmäärä kuormittivat opettajia seuraavaksi eniten. Negatiivinen vaikutus ei kuitenkaan näkynyt määräaikaisilla miehillä. Tutkielman johtopäätöksenä on, että organisatoriset voimavarat edistivät suoriutumista. Sen lisäksi kiireen ja oppilaskuormituksen suoriutumista heikentävään yhteyteen voidaan vaikuttaa työyhteisöllisten voimavarojen avulla

Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.KiVa Koulu –ohjelman toteuttaminen: Onnistumisen Edellytykset Koulujen ja opettajien välillä on vaihtelua siinä kuinka hyvin ne toteuttavat kiusaamisenvastaisia interventio-ohjelmia. Vaikka tämä vaihtelu on aiemmin tiedostettu, empiiristä tutkimusta on ollut vähän liittyen toteuttamisen tason ja sen tuloksellisuuden yhteydestä. Tämä väitöskirja sisältää kolme osatutkimusta, jotka liittyvät KiVa-ohjelman toteuttamiseen ja tarkastelevat opettajan roolia koulukiusaamisen ennaltaehkäisijänä ja vähentäjänä. Väitöskirjan ensimmäinen tavoite on tutkia KiVa-ohjelman oppituntien toteuttamisen vaikutusta kiusaamisen ja kiusatuksi joutumisen vähentymiseen (osatutkimus I). Toisena tavoitteena on selvittää miksi opettajien sitoutumisessa KiVa-oppituntien toteuttamiseen ilmeni vaihtelua lukuvuoden aikana (osatutkimus II). Kolmanneksi on tarkasteltu onko opettajien vaikeaa tunnistaa pitkäaikaista kiusatuksi joutumista (osatutkimus III). Näiden vertaisarvioitujen osatutkimusten lisäksi väitöskirja sisältää laadullisen tutkimuksen (julkaisematon) opettajien omista KiVa-ohjelman käyttöön liittyvistä kokemuksista. Tutkimuksissa käytetty aineisto on kerätty luokanopettajilta (osatutkimukset I–II ja julkaisematon tutkimus), alakoulun oppilailta (osatutkimus I) sekä ala- ja yläkoulun oppilailta (osatutkimus III) vuosien 2007 ja 2009 aikana, jolloin KiVa-ohjelman vaikuttavuutta on arvioitu. Tulokset osoittavat, että kiusatuksi joutuminen voi vähentyä voimakkaammin niissä luokissa, joissa opettajat toteuttavat enemmän oppituntien sisältöjä ja käyttävät oppituntien valmisteluun enemmän aikaa. Sen sijaan kiusaamisen vähentymiseen, toteutuksen tasolla ei ollut merkittävää lisävaikutusta. Tulokset liittyen KiVa-oppituntien toteuttamiseen lukuvuoden aikana osoittavat merkittävää vaihtelua opettajien välillä—aina systemaattisesta ja korkeatasoisesta toteuttamisesta oppitunnista toiseen laskevaan. Systemaattisen oppituntien toteuttamisen lähtökohtana on rehtorin osoittama tuki kiusaamisenvastaiseen työhön. Oppituntien valmistelu on yhteydessä korkeatasoiseen oppituntien toteuttamiseen lukuvuoden aikana. Tulokset viittaavat myös, että usko ohjelman tehokkuuteen vähentää kiusaamisongelmia näyttää liittyvän korkeatasoiseen oppituntien toteuttamiseen ohjelman alkuvaiheessa. Lopuksi, opettajien kyvykkyydessä tunnistaa pitkäaikaisen kiusaamisen kohteeksi joutuneita oppilaita on selviä puutteita. Kuten tuloksista ilmenee, on mahdollista, että vain alle neljännes pitkäaikaisista kiusatuista saa apua koulun henkilökunnalta. Kiusatun tunnistaminen on vaikeaa erityisesti sellaisessa tapauksissa, joissa kiusattu oppilas on yläkouluikäinen tyttö, kiusaa itse muita tai ei kerro kiusaamista aikuisille. Tutkimuspohjaisten interventio-ohjelmien käyttöönotto ja niiden levittäminen vaativat paljon aikaa ja ponnisteluja. Tutkimustulokset ilmentävät aktiivisen toteuttamisen tärkeyttä ohjelman vaikuttavuuden parantamiseksi. Ne osoittavat myös miten ohjelmaa voidaan johdonmukaisesti toteuttaa—on olemassa yksilökohtaisia ja yksilöiden välisiä tekijöitä, jotka edistävät tai ehkäisevät ohjelman laadukasta toteuttamista. Lisäksi tutkielmassa esitetään suuntaviivoja koulujen käyttöön suunniteltujen interventio-ohjelmien toteuttamista koskevaan tutkimukseen.Siirretty Doriast

”Pakolaiskriisi” yhteiskunnan ja sosiaalityön haasteena : turvapaikanhakijoiden hätämajoitustoiminnan etnografia

Vuoden 2015 aikana Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä yllätti suomalaiset ja Suomen viranomaiset. Turvapaikanhakijoiden määrä vastaanottojärjestelmän valmistautumattomuus synnyttivät kaaosmaisen kriisitilanteen, ja tapahtumien kokonaisuutta alettiinkin yleisesti kutsua ”pakolaiskriisiksi”. Viranomaisten ensimmäiseksi tehtäväksi määrittyi turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestäminen, jonka myötä koko vastaanottojärjestelmä, sitä koskeva lainsäädäntö ja näiden muutospaineet tulivat laajamittaisen julkisen keskustelun ja politikoinnin välineeksi. Hätämajoitustoiminnan arjessa kuitenkin pyrittiin perustarpeiden kuten ruoan ja majoituksen järjestämiseen sekä turvapaikanhakijoiden turvapaikkaprosessien loppuun saattamiseen. Tampereen kaupunki oli yksi muutamista Suomen kunnista, joka ryhtyi turvapaikanhakijoiden ”kriisimajoitukseksi” tarkoitetun hätämajoitustoiminnan järjestämiseen omilla resursseillaan. Tilanne määrittyi kriisiksi, poikkeusoloiksi, joissa otettiin käyttöön poikkeuksellisia toimintatapoja ja -malleja, ja joka tuotti tehtäviä ja haasteita myös sosiaalityölle. Tutkielmassa tarkastellaan etnografisella menetelmällä ensinnäkin sitä, miten turvapaikanhakijoiden ensi vaiheen vastaanotto Tampereen kaupungin ylläpitämissä järjestettiin. Toiseksi, tarkastelen (kriisi)sosiaalityön näkökulmasta sitä, millaisia tehtäviä ”pakolaiskriisiksi” nimetyn laajamittaisen maahantulon konteksti määrittää sosiaalityölle. Näitä tehtäviä jäsennän Doreen Elliottin katastrofisosiaalityön interventiomallin pohjalta, ja sen mukaisesti paikannan sosiaalityön tehtäviä sosiaalisen, taloudellisen, poliittisen ja inhimillisen investoinnin kautta. Totean, että suomalaisenkin yhteiskunnan yllättänyt ”pakolaiskriisi”, joka toisaalta on myös turvapaikanhaki-joiden kohtaama henkilökohtainen ja yhteisöllinen kriisi, on ”moderni kriisi”, johon kuitenkin tietyin edellytyksin ja sovelluksin sopivat myös perinteisemmän sosiaalityön toimintamallit sekä kriisi- ja katastrofityön interventiot, käytännöt ja arvovalinnat. ”Pakolaiskriisissä” ja vastaavissa poikkeustilanteissa sosiaalityön ydinosaaminen ja asiantuntemus olisi mahdollista - ja tarpeen - valjastaa tehokkaammin käyttöön paitsi vastaanottojärjestelmän ja lainsäädännön kehittämiseksi, myös turvapaikkaprosessissa olevien hyvinvoinnin sekä laajamittaisen maahanmuuton kontekstissa arkityötään tekevien työntekijöiden työn mielekkyyden ja tuloksellisuuden parantamiseksi

Koulukiusaaminen ja psykosomaattinen oireilu 4. – 6.-luokkalaisilla tytöillä ja pojilla

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suomalaisten tyttöjen ja poikien koulukiusaamisen ja psykosomaattisen oireilun yleisyyttä sekä selvittää, miten koulukiusaaminen ja taustamuuttujat ovat yhteydessä oireiluun. Taustatekijöinä olivat luokka-aste, koettu terveydentila, vanhempien osallistuminen koulunkäyntiin ja vanhempainiltaan sekä ystävät koulussa. Tutkimusaineistona käytettiin peruskoulun 4.–6.-luokkalaisille tehtyä Koulun hyvinvointiprofiili -kyselyä lukuvuodelta 2012–2013 (n=16 232). Kyselyyn vastanneista kiusaajia oli 1,4 %, kiusattuja 5,8 % ja kiusaajakiusattuja 0,7 %. Pojat olivat kiusaajia ja kiusattuja tyttöjä useammin. Tytöillä oireilu oli yleisempää kuin pojilla. Vähintään kahta oiretta useasti lukukauden aikana esiintyi 27 % tytöistä ja 21 % pojista. Kiusaamiseen osallistuneista kiusatut sekä kiusaaja-kiusatut oireilivat eniten verrattuna oppilaisiin, jotka eivät osallistuneet kiusaamiseen. Kiusattuna oleminen, huonoksi koettu terveys ja vanhempien vähäisempi osallistuminen lasten koulunkäyntiin olivat yhteydessä oireiluun molemmilla sukupuolilla. Lasten erilaiset oireet tulisi havaita ja selvittää koulukiusaamisen mahdollisuus runsaasti oireilevilla lapsilla. Vanhempia tulisi myös kannustaa osallistumaan lastensa terveystarkastuksiin ja vanhempainiltoihin

The KiVa antibullying curriculum and outcome: Does fidelity matter?

Research on school-based prevention suggests that the success of prevention programs depends on whether they are implemented as intended. In antibullying program evaluations, however, limited attention has been paid to implementation fidelity. The present study fills in this gap by examining the link between the implementation of the KiVa antibullying program and outcome. With a large sample of 7413 students (7&ndash;12 years) from 417 classrooms within 76 elementary schools, we tested whether the degree of implementation of the student lessons in the KiVa curriculum was related to the effectiveness of the program in reducing bullying problems in classrooms. Results of multilevel structural equation modeling revealed that after nine months of implementation, lesson adherence as well as lesson preparation time (but not duration of lessons) were associated with reductions in victimization at the classroom level. No statistically significant effects, however, were found for classroom-level bullying. The different outcomes for victimization and bullying as well as the importance of documenting program fidelity are discussed.</p

Kelan monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämistyö : Palveluntuottajien näkökulma

Kelan Lasten perhekuntoutuksen kehittämishankkeissa (LAKU- ja Etä-LAKU-hankkeet) on kehitetty monimuotoista perhekuntoutusta 5–12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Kehittämistyötä on toteutettu vuosina 2012–2018, minkä jälkeen kuntoutuspalvelu jalkautetaan soveltuvin osin Kelan valtakunnalliseen kuntoutustoimintaan. Kehittämistyön aikana on saatu paljon arvokasta tietoa niin asiakkailta, palveluntuottajilta kuin yhteistyökumppaneiltakin. Tieteellisen seurantatutkimuksen keskeiset tulokset julkaistaan erillisessä raportissa. Tässä raportissa kuvataan lyhyesti hankkeen taustaa sekä kuntoutuksen sisältöä. Pääpaino on kuitenkin palveluntuottajien kirjoittamissa teksteissä, jossa he kuvaavat omin sanoin työryhmän, asiakkaiden sekä yhteistyötahojen kokemuksia LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutuksesta. Lapsen kuntoutuksessa on tärkeää ottaa mukaan koko perhe sekä arjen toimintaympäristö, kuten koulu ja päiväkoti. Tämä mahdollistui LAKU-kuntoutuksessa. Yhteistyö hoitavan tahon kanssa oli joissakin tapauksissa haasteellista mm. aikataulujen suhteen, mutta toteutui pääasiassa hyvin. Kuntoutus sisältää joustavuutta niin käyntikertojen rakenteessa kuin sisällössäkin. Sitä toivottiin kuitenkin jatkossa lisää, koska perheiden haasteet ovat erilaisia. LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutukseen kuuluivat perheiden kuntoutusviikonloput, joita pidettiin toimivina. Niissä korostui erilaiset ryhmätoiminnat sekä erityisesti vertaistuki. Asiakkaat toivoivat enemmän kuin kaksi viikonloppua kuntoutusprosessin aikana, mutta palveluntuottajien näkemyksen mukaan määrä oli riittävä. Etä-LAKU-hankkeessa kuntoutus tapahtui pääasiassa perheen kotona niillä paikkakunnilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja palveluita vähän. Malli haastoi työntekijät, mutta myös antoi paljon. Perheet olivat tyytyväisiä ja hyvin sitoutuneita kotona tehtävään kuntoutukseen. Asiakasperheet, yhteistyökumppanit että työntekijät kokivat LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutuksen pää-sääntöisesti hyödylliseksi ja lapsen sekä perheen toimintakykyä parantavaksi kuntoutusmuodoksi. Yhtenäisenä toiveena oli, että kuntoutus jatkuisi Kelan vakiintuneena toimintana hankkeiden jälkeen

Brain ultrasonography findings in neonates with exposure to cocaine during pregnancy

Background: Cocaine exposure during pregnancy has been reported to have detrimental effects on the fetus. Objective: To describe the findings on cranial ultrasonography (CUS) as part of a neonatal screening programme for exposed neonates. Materials and methods: The study was a semiprospective analysis of a 12-year cohort of neonates born to mothers who had used cocaine during their pregnancy and who had follow-up according to a strict clinical protocol. Results: In total, 154 neonates (78 boys, 76 girls) were included, of whom 29 (19%) were born preterm, and 125 (81%) were born full-term. Abnormalities on CUS were seen in 37 neonates (24%; 95% CI 18-31%). The abnormalities were classified as minor in 20 (13%; 95% CI 9-19%) and mildly abnormal in 17 (11%; 95% CI 7-17%). None of the infants showed severe abnormalities. The abnormalities were not associated with the duration or maximum amount of cocaine use during pregnancy. Conclusion: None of the infants had severe abnormalities. Detected abnormalities were not correlated with the duration or maximum amount of cocaine use. Given these findings, we feel that routine cranial ultrasonography in this population is not warranted

Manifestations and Outcome of Cardiac Sarcoidosis and Idiopathic Giant Cell Myocarditis by 25-Year Nationwide Cohorts

Background Cardiac sarcoidosis (CS) and giant cell myocarditis (GCM) share many histopathologic and clinical features. Whether they are parts of a one-disease continuum has been discussed.Methods and Results We compared medical record data of 351 CS and 28 GCM cases diagnosed in Finland since the late 1980s and followed until February 2018 for a composite end point of cardiac death, aborted sudden death, and heart transplantation. Heart failure was the presenting manifestation in 50% versus 15% (PP=0.044), of GCM and CS, respectively. At presentation, left ventricular ejection fraction was P=0.004). The median (interquartile range) of plasma NT-proBNP (N-terminal pro-B-type natriuretic peptide) was 5273 (2782-11309) ng/L on admission in GCM versus 859 (290-1950) ng/L in CS (PPPConclusions GCM differs from CS in presenting with more extensive myocardial injury and having worse long-term outcome. Yet the key determinant of prognosis appears to be the extent of myocardial injury rather than the histopathologic diagnosis.</p